September 12, 2007

Negatiivinen työntekijä

Työpaikoissani olen usein ollut usein ns. negatiivinen työntekijä.

En usko että olen tuonut lyhyen työurani aikana minkäänlaista lisäarvoa
yrityksille. Yksikään tekemäni projekti ei ole varmasti tuonut yhtään
lisäarvoa asiakkaalle, ja kaiken lisäksi olen tehnyt hommat puolivillaisesti
ja niin, ettei niistä varmasti ota kukaan muu selvyyttä.

Olen siis ollut negatiivinen taloudellisessa mielessä.

Minua ei kiinnosta keskustella lounastauolla iltapäivälehtien kuumimmista
aiheista ja nautinkin siitä kun saan syödä ruokani rauhassa. En halua
myöskään moikata ihmisiä joita en tunne tai ole koskaan aiemmin nähnyt,
vaikka he työskentelisivätkin samassa talossa. Me EMME ole kavereita tai
edes tuttuja, joten pidän jatkossakin katseeni lattiassa ja kävelen
nopeasti ohi.

Olen siis ollut negatiivinen myös sosiaalisessa mielessä.

Näiden lisäksi olen vaikuttanut negatiivisesti mm. projektien aikatauluihin,
firman ryhmähenkeen ja yleiseen ilmapiiriin. Palkkaisitko sinä minut
yritykseesi? Tähän päivään asti kolme suurta konsernia ovat jo palkanneet.

We walk among you...

















Kirjoittajan vaikutus yrityksen tulokseen on ollut ainoastaan negatiivinen

No comments:

Post a Comment